torstai 12. tammikuuta 2012

Elämää pentulaatikon ulkopuolella


Pennut ovat oppineet huimasti viime päivinä ja ne kasvavatkin silmissä. Pennut ovat alkaneet leikkimään ja nujuamaan keskenään ja ne viihtyvät entistä enemmän pentulaatikon ulkopuolella. Herättyään ne huutelevat minut ruokkimaan ja odottavat sitten, että palvelusväki nostaisi ne lattialle jaloittelemaan. Öisin lähden välillä alakertaan nukkumaan kun en jaksa kuunnella haukkuharjoituksia. Louna oppi juomaan jo vettä kupista vähän vahingossa ja Leimu osaa murista salamavalolle ja Loimu ulvoa. Loitsu herättelee itse herättyään muita pentuja, jotta saisi leikkikavereita itselleen. Lumo lauman kuopuksena enemmän vielä seurailee muiden menoa, mutta osaa jo nujuta ja leikkiä myös itse.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti