lauantai 14. tammikuuta 2012

Lauantai-päivää

Minulla oli tänään taas edustustehtäviä. Melkein kaikki pentujonotuslistalla olijat kävivät kylässä. Sain esitellä pentuni ensi kertaa kasvattajalleni Irenelle sekä kuopiolaiselle pariskunnalle, joka ankaran pohdiskelun päätteeksi valitsi pennukseen Hiittanan Loitsun eli Lucan. Toinen ruskea poika, Hiittanan Loimu eli Sulo muuttaakin tähän ihan lähelle 10 minuutin ajomatkan päähän. Hiittanan Leimu saa muuttaa asumaan vanhojen ystävieni luo Palokkaan. Olen onnellinen, että kaikille pojille on nyt hyvät kodit.





Louna on myös saanut tutustua mahdollisesti tulevaan emäntäänsä ja hänkin jää lähelle kotikulmia. Lumon saankin kasvattaa aikuiseksi asti ihan itse muun lauman ja palvelusväen avustuksella.
Pentuni saivat maistaa ensimmäistä kertaa oikeaa ruokaa, raakaa jauhelihaa. Minä himoitsin sitä myös ja onneksi Hanna olikin annostellut sitä runsaalla kädellä niin sain jämät. Erityisesti Luca piti uudesta ruokavaliosta ja olisi syönyt varmaan enemmän kuin maha vetää. Huomenna taas maistellaan lisää. Sulo nukahtikin aterioinnin päätteeksi ruokakippoon.




1 kommentti: