keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Sulon menoa ja meininkiä maaliskuussa



Kaikkea jännää ja uutta on tapahtunut maaliskuun aikana mutta yritetäänpä kerrata jotain hauskimpia hetkiä!
Minä olen kasvanut hurjasti ja värinikin on vaalentunut kokoajan. Isäntäväki pohtii, mikä on minun lopullinen värini. En ajatellut sitä vielä heille paljastaa. Hiihhii, eläkööt jännityksessä!
Rokotuksen sain maaliskuun puolessa välissä eikä se tuntunut missään! Emäntää taisi enemmän se neula huipata, mutta näytin käytökselläni että, ei hätää, olen sitkeä sissi! Eläinlääkäri sanoi siitä että voisin olla pulleampi, joten aloitinkin heti syömään paljon paremmin. Mutta kun olen kovin nirso toisinaan ja ruoka-aikana on paljon muuta kivaa tekemistä. Onneksi emäntä on keksinyt monia hyvin tapoja miten ruokani maistuu erinomaiselta. Vaikka eihän ne maistu läheskään niin hyvälle kuin luonnon muun antimet, kuten kivet ja kepit...
Olen ollut ahkera tallikoira ja tallilla onkin hurjan mukavaa! En meinaa pysyä autossa kun saavumme pihaan. Menen omia menojani, mutta kuitenkin pysyn niin lähellä, että kuulen emännän huudon ja käyn näyttäytymässä, jolloin emäntä päästää minut takaisin touhuamaan. Tallilla on mahtavia painikavereita! Eilen pääsin taas painimaan Gogon kanssa ja noh, turkkihan siinä kastui. Isännän ja emännän mielestä tuoksahdin hieman, mutta omasta mielestä tuoksuni ei ollut ollenkaan paha. Itse pidän kovasti lantalan tuoksusta. :) Alla muutama kuva minusta ja minun märästä turkista. Emännän mielestä näytin uitetulta rotalta... Murrr. Se oli vähän tyhmästi sanottu, koska olen isompi ja hurjempi kuin rotta!
Ulkona on muutenkin ihanaa touhuta ja kaivella. Viime sunnuntaina kävimme yhteisellä kävelyretkellä Laajavuoressa äidin, Taikan ja Lumon kanssa. Ilma oli upea ja tietenkin Lumon kanssa leikkiminen oli hurjan jännää! Meidän isäntäväki taisi olla vähän eksyksissä ja taisimme hipsiä välillä hiihtoladuilla. Hupsista! Ulkona on muuten ihanaa kun saa kaivella omassa pihassa isoja koloja!

Pitkien lenkkien jälkeen on mukavaa tulla kotiin pötköttelemään ja saamaan rapsutuksia. Emännän ja isännän mielestä olen ollut kiltisti, vaikka välillä onkin kiva tehdä pieniä koiruuksia.Muistakaahan tekin blogin lukijat välillä ottaa minusta mallia ja rentoutua pitkän päivän jälkeen!
Niin kuin näin!
Terveisin:Sulo ja isäntäväki

Saagan nuuhkutteluja...

Kukkuluuruu kuulumisia...




   
Mitäpä tässä kummempia, nautin elämästä peuhaan, touhuan ja leikin. Olen treffaillut jo vanhoja kamuja ja saanut uusia... Siinä sivussa tutustunut uusiin asioihin ja paikkoihin, isäntäväellä sen sijaan näyttää olevan kovasti hommaa koittaessaan minua paimentaa, keräillä hampaistani pois aarteita ja roudailla minua pihalle pissille. No aikas hyvin jo osuukin ulos ja emännän varvaskin lätäkköön jos osui väärälle puolelle ovea. :D Autossa olen matkustellut ja päässyt vähän parkkipaikkoja nuuhkuttelemaan tosin pissillehän ne minua aina siellä patistaa -kummallisia nuo ihmiset niin kovasti pissimisen perään... tosin mitäpä minä siitä kun namiakin saa...

Tässä suuren saaliini kanssa... emäntä ei ollut niin innostunut vaikka minusta kovin kiva lelu... tosin vasta edellisenä päivänä se reppana ihmetteli miten kotona oli "tapettu hiiri" eikä sitä ollu syöty -no enhän minä tätäkään syönyt, mutta se edellinen oli tietokoneen hiiri :D





Kevät aurinkoa toivotellen kaikille!  - Saagan lauma :)

-ainiin  lisäänpä vielä tämän kun meinasi unohtua:
Olen muuten aika näppärä tyttö kiipeämään verkkoa pitkin :P

torstai 22. maaliskuuta 2012

Lukan pikakuulumiset



Koipi ylös ja pissit pihalle, hyvästi sanomalehti! Isäntäväki on nyt minusta ylpeitä. Ollaan ahkerasti reenattu sisäsiisteyttä ja tuloksia tulee! Tietenkin niitä vahinko pissejä vielä tulee, mutta harjoittelulla tästä selviää.

Eräs edustaja ihaili minua, kun olen vasta kolme kuukautta vanha ja osaan hurmata tempuillani;) Peruskäskyt istu, tassut, maahan ja ympäri sujuu nykyään muita mutimatta, jos saan vaan kunnollista herkkua enkä mitään murusia..

Uusia ystäviäkin olen saanut ja yksi heistä oli Dani. Kävimme leikkimässä eilen aamupäivästä tossa läheisellä kentällä ja hauskaa meillä oli. Tietenkin se meni silleen, että Dani juoksi minua karkuun ja minä jahtasin :D  Samana iltana kävimme emännän äidin synttäreitä juhlimassa ja tiedossa oli herkkuja! ;) Kukaan ei voi kieltäytyä minun katseestani, kun katselen suoraan napisilmilläni. No isäntäväki ei lämpene niin helposti....


Temmeltäminen eikun jatkuu täällä Kuopiossa!


 


maanantai 19. maaliskuuta 2012


Treffit 11.3... (viikko sitten vilskettä)

Saaga&Luka
Laitanpa tänne sisarusten riemusta videon pätkää ja muutaman kuvan kiitos Antille kuvista :)
11.3 treffaili Saaga veljeänsä Lukaa ja samaisille treffeille osallistui myös puolisisko Halla koirakamujen Ainon ja Islan kera. -harmittavasti Saaga ei sitten päässyt treffeille tapaamaan koko sisarus parvea,  emännän jouduttua yllätäen lähtemään viikoksi Karjalohjalle, siksipä videotkin vasta nyt koneelle.




Muutama kuva: -kuvaajana Hallan isäntä Antti Lappalainen 
Toivottavasti saataisiin taas pian järkättyä tämmöisiä lisää... ja päästäisiin treffailemaan myös Saagan kaikkia sisaruksia... :)



Lumon leirielämää


Minäpäs olinkin töissä viikonloppuna Ulvovien Susien partioleirillä.
Se oli rankkaa hommaa, kun oli 10 lasta ja 2 aikuista paimennettavana. Onneksi olen pienestä koostani huolimatta hyvin katu-uskottava, eikö totta!


Äitikään ei päästänyt helpolla, vaan hänenkin kanssaan oli leikittävä aina ulkona.


Ja taisi se olla rankkaa työtä se paimennus muillekin, kuin minulle. Onneksi on makuupussit unia varten keksitty!


Kolme kuukautta vanha jo! Miten se aika on mennyt näin nopeasti?

3 kk!!!

" Äiti miksi tuolla tytöllä on suden pentu?" 

Tänään täytettiin 3 kuukautta :) Isäntäväen kanssa juhlistimme tätä ihanaa päivää nauttimalla ulkoilmasta! Lähdimme Savolanniemen jäälle pienelle lenkille, jossa isäntäväki päästi minut juoksemaan ilman hihnaa! Oli hauskaa juoksennella itsestään pitkin hankia ja lähteä hiihtäjien perään, kun ne sukset on vieläkin vähän hassu asia mielestäni.. Siellä me jonkin aikaan vietimme aikaa, kunnes menimme emännän vanhempien uuteen kotiin kylään :) Siellä on mukava käydä, kun tiedän saavani herkkua siellä ;)

Lauantaina me käytiin ystäväni Mossen ja Turon luona leikkimässä! Meillä oli huikean hauskaa, vaikka Turo vaan hautasi pallon lumeen ja haukkui sille - mutta me Mossen kanssa otettiin ilo irti lumesta, kun sitä vielä tuolla maassa on :)

Olemme nyt harjoitelleet ahkerasti sisäsiisteyttä ja alkaa olla hommat täällä päässä hanskassa. Saan aina herkun, kun teen asiani pihalle enkä sisälle :) Tietenkin pari vahinkoa on tapahtunut, mutta ihan isäntäväen piikkiin voin laittaa. Mitäs eivät huomioineet minua kun yritin heille ilmoittaa hädästäni!  Menen aina meidän terassin oven eteen istumaan ja haukahdan tai alan hyppimään ovea vasten, että nyt pitäs päästä! 

Minulla on myös uusi intohimo! Kaivaa oikein syviä monttuja takapihalle, esimerkiksi grillin viereen olen kaivanut niin syvän montun, että maa jo näkyy! Isäntäväki pitää minua ihan köpönä, kun kaivelen koko ajan ja haukun montulleni. 




Olen oppinut jo tulemaan sohvallekin, mutta kyllä saman tien tulee käskyä, että pitäs poistua.  Eräänä aamuna, kun emäntä oli töihin menossa hän ikuisti minut nukkumassa nalle puhin vieressä.

Nyt tulevalla viikolla olisi tarkoitus nähdä muutamia uusia koirakavereita! Emännän työkaverin uusinta tulokasta Dania me menemme tervehtimään keskiviikkona!



Vakioasento nukkuessani! 


sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Keväistä viikonloppua...


-tässäpä matkalla Multamäen laavulle... (alalaavulle -laiskat) vähän harmaata lauantai iltapäivää viettelimme siis vastarannalle jäänpoikki ulkoillen...
Sunnuntaina aurinko paistoikin ja jäällä oli suorastaan ruuhkaa... joten omassa rannassa rymysimme ja paistattelimme päivää...
-leikitään! :D
Taigan kanssa kaivoimme lumipenkkaa... <3
Iskän kaa...
Oksia oli kiva repiä...

Väsy siinä sitten pääsi yllättämään... -pikku torkut ja kohta taas mennään... :) 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, meillä edessä vielä ekat rokotusket ja paluu arkeen kun molemmat "vanhemmat" kotona. Edellinen viikkon kun emäntä majaili Karjalohjalla ja koiruudet isännän sekä "isovanhempien" hoidossa, pientä ikävää oli havaittavissa ja pieniä termiitin jälkiä. Haastetta asetti myös Saagan erittäin näppärät kiipeily taidot :D -isältään periny...





maanantai 12. maaliskuuta 2012

4/5 koolla!



Pennuilla oli hirmuisen kova meno päällä eilen, kun ne tapasivat toisensa piiitkästä aikaa :) Saaga oli ainoa, joka puuttui, mutta Luka oli päässyt tapaamaan Saagaa jo aiemmin samana päivänä sentään. Menimme riehumaan metsäautotielle enimmät energiat, koska neliöt sisätiloissa olisivat olleet kovin riittämättömät.



Sulo


Lumo ja Luka


Luka ja Sulo


Pysyttelimme alussa lähellä isäntä- ja emäntäväkeä, mutta sitten seura vei mennessään, emmekä oikein noteeranneet peräämme kantautuvia huutoja.



Islan pesupäivä

video 

 Kerkkä & Soli on vuodesta 2010 toiminut yritys olla hauska.Yrityksen tarkoituksena on pienin videopätkin ja kuvin yrittää tehdä elämästäsi hauskempaa. Voit myös käydä katsastamassa sekä tykkäämässä naamakirjassa. Vitseille luvataan kuivuustakuu.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Saaga tyttösen touhuja...
Heipsan kaikille lukijoille, tällä viikolla olemmen saaneeet nautia hienoista aurinkoisista keleistä, suurimmaksi osaksi ainakin ja hyödyntäneet ne ulkoillen jäällä jossa tilaa temmeltää niin pienemmällä kuin isommallakin porukalla...

Löysimpä avannon reunalta suuren aarteenkin jota varjelin viimeiseen asti koirakamuilta kunnes isäntä sen minulta viekkaudella ja vääryydellä huijasi pois nameineen...

Ukko
koira kamuja kylässä...
Näihin lennokkaisiin ja riehakkaisiin viikko tunnelmiin, mukavaa viikonloppua kaikille! :)