sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Tapahtumarikas päivä!



No, mutta hei taas! Tänään oli todella mukava päivä isäntäväen kanssa. Isäntäni pääsi pitkästä aikaa käyttämään minua pihalla, jonka jälkeen lähdimme koirapuistoon tervehtimään ystävääni Routaa!


Hänkin on suomenlapinkoira ja ai että meillä oli hauskaa! Puistossa oli muitakin koiria, mutta me vaan juoksimme ja leikimme tapojemme mukaan :) - kun muut koiruudet lähti puistosta me jatkoimme hetken leikkejä. Väsähdimme kyllä aika nopeasti, mutta otettiin kaikki ilo irti :)




Juomatauko!
"mitäs sitten keksittäisiin"


Emäntä kuitenkin unohti ottaa kameran meidän kanssa ulkoilemaan, mutta onneksi Roudan emäntä otti kameran mukaan ja napsi meistä hienoja kuvia:)





 Leikkimisen jälkeen lähdimme isäntäväen kanssa jatkamaan matkaa kohti uimarantaa! Talvipentu, kun olen en ole vettä nähnyt muutakuin kulhossa. 

Ehkä vähän saatoin aristella sitä ja kahlasin vähän rannassa, mutta emäntä rohkaisi ja tuli kahlaamaan kanssani. - jonka jälkeen isäntäkin osallistui mukaan ja heitti minulle vinkupalloa veteen.


Tämän jälkeen olinkin jo ihan litimärkä ja päätin ruveta aina välillä hiekalle makoilemaan :D Jonkin aikaahan me rannalla olimme ja sitten lähdimme suunnistamaan kotia kohti.

Ja tiedätte varmaan mitä kotona minua odotti?
Suihku....

Nyt tämä poika alkaa nukkumaan, huh oli niin kiva päivä, että maltan nukkumaankin ruveta. Tälläistä taas tällä kertaan, elikkäs seuraavan kertaan!

- Luka kuittaa-


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Saagan terveiset...

Heissuli vei lukijat... 
Onpa minunkin vaihteeksi kerrottava kuulumisia kun tuo mammakin muisti viimein ulkoiluttaa kameraa, onneksi pitää paremmin huolen meidän koirien ulkoiluttamisesta...
Minun päiväni on olleet aika leppoisia, kun porukat on töissä olen vähän vuoroin Ukon tai Sisun tarhassa seuraneitinä ja höykyytän poikia, silloin kun en touhuile omijani tai köllöttele päivänokosilla. Taigan seurassa meillä tietenkin on ihan parhaat leikit vuoron perään kun hengaamme kimpassa... Uuden kopinkin olemme saaneet Sisun kanssa... esittelen sen sit vaikka seuraavalla kerralla, tänään on parempi sää rantaleikkeihin :)
"Tänne tulo" harjoitksia... -kuulemma  -no ainakin saan nameja pikkunälkään jos oon reipas...
Hippaa...

Ihana kevät on tuonut nuuhkittavaa jos jonkin moista ja ranta elämään uutta ulottuvuutta -se on viileää ja märkää ja siellä on kiva lotrata... -järveksi ne sitä sanoo... Ennen siinä oli vain juoksu tannerta mut nyt se upottaa vaan, ja siellä kelluu jotain linnun tapaisia joita vois jahtailla mut ei oikein ymmärrä miten niiden luo pääsisi...

No onneksi mun lelunakki on tallessa ja ainakin pidettävä huoli ettei ne isot kelluvat vaan sitä vie... (kuulemma joutsenia)

Näin minä nautiskelen vihreydestä, ellen popsi heiniä nassuuni...
Joku ihme mömmö piti oikein laittaa niskaan, kun porukat horis jotain punkeista kun rymyän rannalla... -no enpä tiedä mitä lie, eivät ole muhun kerinny iskeä...
Yhdessä me koko laumalla lenkkeilemme kun koko perhe kotona...
-se on tosi kivaa, nuuhkia uusia tuoksuja... -tosin mä haluun olla eka ja aina ei käy flaksi -ymmärrä miks pitää ootella kakkaajaa... ja jos joku ihmettelee miks tuo kantaa "ikkunan pesuainetta" se on vaan vesisuihke pullo muistutuksena pojille ettei kannata murmutella... -niin mä ikään kuin vähän "maistelin" alunperäistä sumutin pulloa -ihan vähän tuli reikiä :D
Aurinkoisia päiviä ja kevät touhuja kaikille...

T: Saaga Ukontytär

lauantai 19. toukokuuta 2012

täällä minä savon poika!

Noniin tässä tulisi sitten taas kuulumisia savon pojalta. Ollaan isäntäväen kanssa oltu paljon liikenteessä, että emännältä on kirjoittelu melkein unohtunut. 


Mutta kuitenkin ollaan paljon leikitty, reenailtu ja ulkoiltu. Ja minulla tossa torstaina alkoi pentukoulu ja käytiin ensimmäisellä tunnilla. Oli hauskaa, vaikka olisi tehnyt mieli käydä nuuskuttelemassa erästä venäjäntoy koiraa, joka istu siinä vierellä.

Muita koiria pääsin haistelemaan ja olihan siellä jo eräs tuttu entuudestaan, hauskaa meillä siellä oli ja ensi viikolla olisi tarkoitus uudelleen mennä :)

 
Mosse ja minä

Ollaan aika ahkerasti käyty lenkkeilemässä emäntäni kanssa ja taisiko se olla viime viikolla, kun ystäväni Mosse tuli yllätysvierailulle meille!! Oli hauskaa, kun pääsi leikkimään ja vähän purkamaan loputkin energiat :) Mentiin sen jälkeen tohon läheiselle kentälle lisää leikkimään. Kun isäntäväkeni ja Mossen omistajat heittelivat palloa ja me saimme juosta perässä. - no en vielä Mossen perässä meinannut pysyä ja muutenkin se härkki minua sillä pallolla ja juoksi karkuun. 


Olen nykyään aika useasti itsestäni kotona pitämässä vahtia, kun emäntä on töissä ja isäntä koulussa. Välillä kyllä saatan tehdä koiruuksia ja levittää takkeja tai kenkiä lattioille, mutta yritän aina olla kiltisti.

Tänään meitä yllätti sade, kun olimme emännän kanssa lenkillä ja aika nopeasti sitten kyllä juostiin sitten emännän vanhempien luokse. - mutta eihän se auttanut kun oltiin jo märkiä :D

Yleensä lenkillä käymme tässä lähettyvillä, mutta nyt olemme alkaneet emäntäni ja hänen ystävän kanssa käymään esim. vänärillä. Se oli mukava kun käytiin metsässä vähän tepastelemassa ja sain vähän juoksennella. Uimaan olisin halunnut mennä, mutta emännän mielestä oli kuulema vielä liian kylmä.- pah sanon minä ;)

tää on jo vanha temppu, mutta
vasta nyt emäntä sai siitä kuvan :D 

Että tälläiset kuulumiset tällä kertaa meiltä savon poppoolta! seuraavaan kertaan :)

Lipaisut lukioille :)
- Luka -



sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivää!

Oikein aurinkoista ja sydämellistä äitienpäivää toivottelee Saaga laumoineen...

Me lenkkeilimme yhdessä ja jäähdyttelelimme sitten rannalla...
-tohtiskos tonne mennä???
Kyläpä siellä olikin märkää...
Mutta äkkiä sitä kuivui juostessa ja leikkiessä :)
Iloista alkavaa viikkoa ja kevättä kaikille...

T: Saaga Ukontytär 
ps. iso lipaisupusu Isla äipälle <3

lauantai 5. toukokuuta 2012

Treffit!

Perhetapaaminen...


Onnistuimme viikolla kokoontumaan lähes koko koira perheellä yhteen, vain Luka puuttui sisaruksista, Terveisia Lukalle perheineen otetaan uusiksi koko poppoolla :)
Jälleen näkemisen riemu ja yhdessä temmeltäminen oli niin mahtavaa katseltavaa että sydän oli ihan sykkyrällään. Eikä pienoinen pesuoperaatiokaan treffien jälkeen latistanut mieltä -ainakin Saagasta näkyi että kivaa oli ollut! :D

kisailua...
Ihana lumikasa löytyi... siitä mm. Lumo nautti laskien mäkeä :D
kuvassa etualalla Lumo kyljellään menossa mäkeä alas ja Mörri kummastelee mitä se sisko oikein duunaa...
Äipän kaa laiturilla, Isla nautti kovasti pentujen kanssa leikkimisestä ja niiden paimentamisesta, välillä joutuikin äidillisiin hommiin kun Saagalla oli kovasti jäänyt selvittämättömiä juttuja pentulaatikolta Mörrin kanssa ja rähinää oli ilmoilla useaan otteeseen ja sitten taas paineltiin kimpassa iloisesti leikkien.

Makkaran paisto kuului ohjelmaamme ja kumma juttu ihankuin paria koiraakin ois kiinostanut kellä on vielä herkkuja...


folion valtias hippaa...
painimista...
lotraamista... löytyi uimataitoisia koiria laumastamme... :)
naurussa oli pitelemistä kun Isla otti ilon irti Ukon jälleen näkemisestä, taisipa Ukko nauttia asetelmista noinkin päin :D
niin ja siis tapaamisen jälkeen saimme tämmöisen märänrotan matkaan joka ilmeisesti oli koira, väri vain vaihtunut kermasta riistaan...

Iloisiin jälleennäkemisiin tämän kuva reportaasin myötä!
 ps. kyllä siitä tytsystä vaaleaväri kuoriutui alta näkyviin... 

Terveisin: Minna, Saaga&Ukko