maanantai 20. helmikuuta 2012

Lukan elämää Kuopiossa



Ensimmäinen yö meni meillä hyvin, vaikka Lukaa ei nukuminen aluksi kiinnostanut. Leikittiin ja juostiin huushollia ympäri ja käytiin tutustumassa takapihaan. Se oli hieman jännittävää, lunta oli niin paljon ja kun isäntäväki alkoi lapioimaan se vähän pelotti ja haukahtelin samalla lapiolle.. Mutta loppujen lopuksi väsymys vei voiton.

Luka osasi myös meitä isäntäväkeä pitää yö aikaan hereillä, jos kukaan ei herännyt alkoi armoton haukkuminen ja vinkuleluilla leikkiminen.  Kuitenkin hän jaksoi hetken ja saman tie meni lempipaikalleen nukkumaan. Lopullinen herätys meillä tapahtui 06.00. Jolloin Lukan kanssa kävimme aamupissillä pihalla. Pienen leikkituokion jälkeen me yritimme herätellä toista osapuolta leikkiin mukaan, mutta ei siitä tullut mitään :D 



Samana aamuna katsoimme myös Lukan kanssa vähän telkkaria, poika oli hieman ihmeissään ja pariin kertaankin telkkarille haukahteli.. 

Pienten päikkäreitten ja ruokahetken jälkeen oli aika lähteä taas pihalle. Ensimmäistä kertaa panta ja hihna kaulaan, joka ei Lukaa hirveästi mielyttänyt. Vähän jos rimpuili vastaan, mutta loppujen lopuksi käveli todella nätisti hihnassa. Lumi on todella mukava asia, eikä millään olisi malttanut tulla takaisin sisälle. Istumistakin harjoittelimme herkuilla ja Luka tajusi homman idean. Ei-sana on kuitenkin vielä hitusen hakusessa, mutta pikkuhiljaa opitaan :)




Tänä aamua eli maantaina Luka oli isäntäväen mieleen. Saimme nukkua vähän pitkään. Herättyämme kävimme pissillä takapihalla ja söimme aamupalan. Leikkihetken jälkeen kävimme koko poppoo kävelemässä. Annettiin Lukan tutustua läheiseen kävelypolkuun, joka vei läheiselle kaupalle. Siellä poika sai paljon huomiota ohikulkijoilta :) Samalla nähtiin villakoira, joka aluksi pelotti,  mutta pienen pelonhetken jälkeen mielellän lähettiin seuraamaan tätä pientä ohikulkijaa:)

Iltalenkillä kävimme vähän kauempana kotipihalla ja vastaan tuli isompi koira, chowchow ilmeisesti.  Lukaa aluksi jännitti, tuli jalkojen väliin istumaan ja katseli tätä isompaa koiraa. Vähän aikaa rupattelimme naapurin kanssa ja ilmeni, että hänenkin koira on Luka :) Naapuri nimitti heidät heti katumme kuninkaiksi :D

Lukalla riittää energiaa ja välillä tulee todellinen energian lataus juostaan taloa ympäri ja kaikilla leluilla täyttyy samaan aikaan olla leikkimässä :D


Nyt hyvää yötä toivottaa Luka ja isäntäväki!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti