sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Puolitoista kuukautta



Enää kaksi viikkoa ja pentuni lähtevät maailmalle. Siksipä syötän maitoa vähemmän ja palvelusväki kiikuttaa päivässä monta lautasellista muuta muonaa pentulaan.





Tänään oli hieno päivä, kun saimme kylään Ukon! Kylläpä minä olin siitä riemuissani, hyörin ja pyörin ja haukahtelinkin onnesta! Loppuvaiheessa vähän murahtelinkin, kun Ukko oli liiankin innostunut eikä ymmärtänyt että nyt ei ole yhtä sopiva hetki kun viimeksi tavatessa. Rupesipa sitten liehakoimaan Taikaa ;)

Mörrin ja Sulon kotiväki oli myös ihastelemassa pentuja ja Ukkoa. Ukko hurmasi kyllä kaikki hyvällä käytöksellään ja rauhallisuudellaan. Jopa kuningatar Lilla oli suopea. Varsinkin poikamme Mörri ihaili isäänsä.



Viikonloppu on ollut muutenkin vilkas. Täällä olivat kylässä myös Lumon kummitäti veljensä kanssa ja naapuritkin kävivät kurkkaamassa ketkä heitä ilahduttavat haukunnallaan.




Minna muuten otti nämä mainiot valokuvat. Täytyypä ehdottaa palvelusväellekin että ostavat paremman kameran minun kuvaamiseeni, etten aina näyttäisi niin homssuiselta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti