torstai 1. maaliskuuta 2012

Lumon kuulumisia


BÖÖÖÖÖ!!!!


Voi sentään miten aika on kulunut ja mitään ei palvelusväki ole puolestani tänne ehtinyt kirjoitella! Mistäs mitä aloittaisin. No, vaikka siitä, että tänään painoin 3770g, eli olen syönyt ja kasvan isommaksi joka päivä. Olen kovasti rohkea ja omapäinenkin. Ulkona tykkään kulkea omia polkujani ja pelästytin palvelusväen heti ensimmäisellä yhteisellä lenkillä sillä, etten lainkaan piitannut siitä missä he kulkivat. Menin omia polkujani, kunnes minua houkuteltiin herkuilla ja sitten hoksasin, että rapisevan pussin ääntä kannattaa jossain määrin seurailla.
Nyt minut on jo opetettu saman rapisevan pussin avulla tulemaan luokse ja istumaan. Ulkona pissiminen ja kakkiminen on myös palkittua toimintaa :) Palvelusväki on erityisen iloinen siitä, että nukun melkoisen hyvin yöt. Ainakin, jos minua väsytetään illalla ulkona.
Tykkään retkistä ja seikkailuista. Alla olevat kuvat ovat reissulta, kun lähdimme Iso-Pitkälle katsastamaan partiokämpän ruokakatosta. Emme ihan päässeet perille, kun hanki oli paikoin palvelusväkeäkin vyötärölle asti ja muutaman sadan metrin matka oli hangessa jo aikamoinen koitos itse kullekin. Kivaa oli kuitenkin. Näin eka kerran miten auto irrotetaan työntämällä lumipenkasta!




Olen jo tavannut Suloa ja Mörriä. Erään koulun pihalla kävimmekin riekkumassa. Mörri myös tuli joksikin aikaa tänne hoitoon ja perjantaina saan kuulemma seurakseni Saagan. Äitini Isla lähti Taikan kanssa muutamaksi yöksi Turkuun lomailemaan (kuulemma, jotta itsenäistyisin) ja jäin hoitoon tänne omaan kotiin. Hyvin sujui. Ei ollut yhtään äitiä ikävä. Paitsi että heti juoksin kuitenkin nisille varmuudeksi kun hän saapui! Sain tuliaisiakin. Pehmopupun. Naapuri oli tänään myös jättänyt minulle ovenripaan roikkumaan kumisen puruluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti